Kokemuksia Logimasterista

Kuljetuspalvelut.com tehosti arkeaan Logimasterin avulla

Vuonna 1994 perustettu Kuljetuspalvelut.com on yhden auton kuljetusliikkeestä useamman toimialan kuljetuspalveluiden tuottajaksi kasvanut perheyritys. Yrityksen asiakkaita ovat maan johtavat kuljetusyhtiöt sekä erilaisia kuljetuspalveluja tarvitsevat yritykset ja toimijat. Kuljetuspalvelut.comin yhteydessä toimivat yritykset Uudenmaan Kuljetuspalvelu Oy, Lempäälän Autokuljetus Oy ja Helsingin Kone ja Kuljetus Oy.

Yrityksen koulutusasioista vastaava Juha Rautio otti Logimasterin käyttöön alkuvuonna 2023. ”Laajuudeltaan meillä on käytössä lähes koko järjestelmä, mutta itse käytän enimmäkseen koulutuksiin liittyvää osiota, henkilötietorekisteriä ja sen päivitystä sekä HR-moduulia kaikkinensa. Meillä on noin 160 ihmistä mukana Logimasterissa”, Rautio kertoo.

Tuoreessa muistissa ovat vielä ajat ennen Logimasteria, jolloin koulutukset varattiin soittamalla tai sähköpostitse, ammattipätevyysrekisteriä pidettiin yllä omassa järjestelmässä ja työnhakuilmoitukset tehtiin ulkopuolisessa järjestelmässä. ”Logimaster toi mukanaan myös paljon sellaista, mitä meillä ei ollut aikaisemmin käytössä, kuten yhtenäisen ja reaaliaikaisen viestinnän sekä sen seurannan”, Rautio lisää.

”Logimaster toi mukanaan myös paljon sellaista, mitä meillä ei ollut aikaisemmin käytössä, kuten yhtenäisen ja reaaliaikaisen viestinnän sekä sen seurannan”

Juha Rautio, Uudenmaan Kuljetuspalvelu Oy

Logimaster antoi Uudenmaan Kuljetuspalvelulle jo esittelyvaiheessa erittäin positiivisen kuvan. Ratkaisu yhdisti paljon aikaisemmin useassa eri palvelussa käytettyjä toimintoja sekä toi mukanaan myös uutta. ”Se helpottaa arkea merkittävästi, koska tänä päivänä on todella paljon erilaisia sovelluksia käytettävänä samanaikaisesti. Meille oli myös iso asia, että pääsemme itse antamaan kehitysideoita ja sitä kautta luomaan entistä parempaa käyttökokemusta.”

Suurimmaksi Logimasterin tuomaksi hyödyksi Rautio nostaa koulutuksiin ilmoittamisen helpottumisen. ”Kuljettajarekisteri sekä ammattipätevyystiedot yhdessä paikassa ovat parantaneet niiden voimassaolon seuraamista sekä yksinkertaistaneet viestintää kuljettajille. Viestien luennan seuraaminen on ollut erittäin hyvä ominaisuus, ja HR-moduulin kautta työpaikkailmoitusten tekeminen on kätevää. Kaiken kaikkiaan Logimaster on hyvin kokonaisvaltainen ratkaisu, joka säästää resursseja ja helpottaa arkea merkittävästi.”

Juha Rautio näkee Logimasterin sopivan hyvin kaikenkokoisille yrityksille. ”Toki mitä isompi yritys on, sitä paremmin sen käyttöominaisuuksien laajuus tulee esiin.”

Yhteistyö Logimasterin kanssa on ollut mutkatonta. ”Näemme ratkaisun käytön tulevaisuudessa hyvänä. Uskon, että yhteisellä kehityksellä saamme ratkaisusta irti entistä enemmän. Näemme yhteistyön hyvänä jatkumona myös tulevaisuudessa.”

Logimaster toi selkeyttä ja tehokkuutta DSV:n koulutus- ja pätevyyshallintaan

DSV on yksi Suomen suurimmista kuljetus- ja logistiikkapalveluiden tuottajista, jonka monipuoliset kuljetuspalvelut mahdollistaa lähes 1500 ammattikuljettajan työpanos.

Näin suuren työntekijämäärän pätevyyksien, koulutusten, perehdytysten ja ohjeistuksien hallinta on vaatinut DSV:n kehitys- ja koulutuspäällikkö Jari Haverin mukaan useamman eri rekisterin käyttöä. ”Osa tiedoista oli pelkästään Excel-tiedostoissa”, kertoo Haveri. ”Kuljettajaohjeistus ja informointi tapahtui aikaisemmin enemmän yleisellä tasolla eikä niinkään kohdennetusti.”

Logimaster otettiin DSV:llä käyttöön liukuen vuoden 2018 tammikuusta alkaen. Syitä käyttöönotolle oli Haverin mukaan useita: aikaisemmin tieto oli hajallaan ja tiedonkulku oli hitaampaa ja epätäsmällistä. Uudet tietosuojalain vaatimukset aiheuttivat myös aikaisemmin ylimääräistä päänvaivaa.

Logimasterin käyttöönotto aloitettiin koulutus- ja ohjeistusmoduuleilla, ja se tapahtui Haverin mukaan ”vaiheittain ja hallitusti, kuten se isossa yrityksessä täytyykin tapahtua.” ”Omien kuljettajien osalta pääsimme varsin nopeasti hyödyntämään järjestelmän toimintoja. Alihankkijoita varten järjestelmään luotiin itsenäisesti hallittavat alueet, joiden käyttöönottoon kului sitten jonkin verran enemmän aikaa.” Perehdytysmoduuli otettiin käyttöön hieman ensimmäisen käyttöönoton jälkeen.

”Logimaster sopii kaikenkokoisille yrityksille, jotka haluavat laadukasta, luotettavaa ja reaaliaikaista koulutus-, lupa- ja perehdytysten hallintaa.”

Jari Haveri, DSV

Jari Haveri kertoo, että ”uusiin toimintatapoihin liittyy usein muutosvastarintaa ja sitä oli havaittavissa myös tässä projektissa. Järjestelmän käyttöönoton myötä henkilöstö on kuitenkin ymmärtänyt sen tuomat hyödyt.”

Logimasterin myötä tiedonkulku ja -hallinta on DSV:llä parantunut merkittävästi. Kuljettajien perehdytysten ja pätevyyksien hallinta on nyt paremmin ohjattavissa. Tulevista koulutuksista ja voimassaolevista pätevyyksistä saadaan tietoa kuljettajille nopeammin ja luotettavammin, mikä helpottaa huomattavasti työn ohjausta ja parantaa laadunvalvontaa.

Haverin mukaan ”Logimaster on erittäin hyödyllinen myös koulutusten suunnittelussa. Sen avulla voidaan hyvin ennakoida tulevia koulutustarpeita ja suunnitella koulutukset kustannustehokkaasti. Hyvällä suunnittelulla koulutukset eivät aiheuta painetta tai häiriöitä varsinaisen tuotannon pyörittämiseen.”

Tiivistettynä voidaan todeta, että Logimasterin avulla kaikki tarvittava tieto on nykyään heti kaikkien sitä tarvitsevien saatavilla. ”Kuljettajan työ on liikkuvaa, ja Logimasterin avulla tieto on saatu kulkemaan reaaliaikaisesti; jokaisella kuljettajalla on nyt käytössään oma käyttäjätunnuksella ja salasanalla varmistettu ympäristö”, summaa Haveri.

Yhdeksi tärkeäksi asiaksi Haveri nostaa sen, että ”Logimaster tukee hyvin uusia tietosuojan vaatimuksia. Järjestelmässä yhdistyy tehokas tiedon jakaminen ja tärkeän tietosuojan toteutuminen.”

Haverin mukaan Logimasterin kaltaisten ohjelmistojen käyttö on nykyaikana välttämätöntä. ”Digitalisaatio mahdollistaa ja myös haastaa organisaatioita hyödyntämään järjestelmiä siten, että se on liiketoiminnan kannalta järkevää. Paluuta vanhaan ei ole, ja kun opimme uutta, tuotannossamme syntyy varmasti uusia tarpeita ja vaatimuksia, joihin ratkaisuja tullaan suunnittelemaan yhteistyössä järjestelmän toimittajan kanssa.”